Innostava kurssi ja artikkeli

Innostava kurssi ja artikkeli Kävin kulttuurilehtien avustajakurssia vuonna 2015. Se oli Nuoren Voiman Liiton järjestämä.Vetäjinä kurssilla olivat Nuori Voima-lehden päätoimittaja Maaria Ylikangas ja kirjallisuus- ja kuvataidekriitikko Aleksis Salusjärvi. Kulttuurilehtien avustajakurssin tarkoitus oli perehdyttää oallistuja kirjoittamiseen, toimitustyöskentelyyn ja tekstien julkaisemiseen. Kurssilla opastettiin ammattimaisen kulttuurijournalismin tekemiseen. Kaikki kurssin aikana laaditut tekstit julkaistiin verkossa sille nimetyssä apinalaatikossa. Innostuin kovasti etenkin siitä, että sain itse päättää aihepiirini, sillä aiheita minulla riitti esimerkiksi musiikin alueella. Henkisesti minua tuki pitkä kirjoittajan taipale, johon mahtui muun muassa sanomalehtiä Etelä Suomen Sanomista City-lehteen ja kaupunkilehti Varttiin. Osallistujia kurssille ehti liki 15. Monet opiskelivat kirjallisuutta tai toimitusalaa, toiset toimittivat ammattilehtiä tai toimivat lehtiavustajina. Ensimmäisen juttuni kirjoitin helsinkiläisestä sing-songwriter Anu Aamu Aurora Pulkkisesta, toisen kapinarunoudesta ja protestilauluista laajentaen kapinakuorogenreen. Viimeisin juttuni aihe olikin sitten laaja ja nimeksi tuli: Orkesteria johdetaan edestä. Vertasin siinä klassisen musiikin orkesterin johtamista kevyen musiikin johtamiseen. Hain kirjastosta musiikkitoimittaja Vesa Sirenin tekemän kattavan teoksen Suomalaiset kapellimestarit (reilu 1000 sivua). Luen yleensä runoja ja novelleja, mutta tämä teos vei minulta sydämenkin. Tosin en lukenut sitä kokonaan. Etsin ja löysin tärkeitä aiheeseen sopivia asioita. Selväksi tuli, että suomalainen kapellimestari-ihme on suureksi osaksi yhden maailman kuuluisimman orkesterinjohtajan, Jorma Panulan ansiota. Perusero klassisen ja kevyen musiikin johtamisessa on, että kevyen musiikin orkesterissa on aina rumpu, joka lyö tahtia. Klassisessa sykkeen antaa kapellimestari. Innostuin haastattelemaan sekä kevyen että klassisen musiikin taitajia erityisesti orkesterin johtajia kuten Iiro Rantalaa, Pave Maijasta, Suomen kapellimestarit kirjan toimittaja Vesa Sireniä ja joukkoon mahtui myös nainen, Hyvinkään Salonkiorkesterin kapellimestari Emily Wagoner. Työ oli valtava. Jutusta tuli 7-sivuinen. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä pääsin tenttaamaan kapellimestari Santtu-Matias Rouvalia. Kaikilla heillä oli omat näkemyksensä johtamisesta. Rantala painotti yhtyeen johtajaa vastuunkantajana, joka voi toimia myös orkesterin säveltäjänä. Wagoner korosti johtajan selkeyttä, jotta soittajat tietäisivät, mitä seuraavaksi tehdään. Pave Maijanen kuvaili, että leaderin pitää olla tiukka ja oikeissa kohdissa löysä. Ilman luottamusta ei oikein mikään toimi. Eikö luottamus ole olennainen asia ihan kaikissa työ- ja ihmissuhteissakin? Tein kauan artikkelia. Itse asiassa sulattelin lukemaani ja kuulemaani materiaalia päässäni kuukausia, koska kiire ei ollut. Ensimmäisen juttuni aihe: laulaja Anu Aamu Aurora tanssi ja lauloi kuorossa Tampereella esitettävässä Verdin oopperassa Kohtalon voima. Pääosissa esiintyivät muun muassa Johanna Rusanen ja Mika Pohjonen. Sain edullisen opiskelijalipun oopperaan ja pääsin sen viimeiseen esitykseen. Olimme tutustuneet Anun kanssa aiemmin Kiasmassa lavaruonouden kurssilla ja tapailleet aina, kun pystyimme. Viimeisen esityksen jälkeen oopperan porukka lähtisi ehkä jatkoille. Me Anun kanssa olimme myös päättäneet hiukan juhlia. Päädyimme samaan ravintolaan oopperan teamin kanssa ja silloin minulla välähti, että jos nyt sattuisi niin, että Santtu-Matias Rouvalikin astuisi ovesta, voisin vaikka haastatella häntä. En siis ollut suunnitellut ottavani häntä aiemmin mukaan haastatteluun. Mutta toimittajan pitää pitää silmät ja korvat auki ja hyökätä silloin, kun tilaisuus tulee. Ilta menikin haastatellessa monia oopperan henkilöitä pääasiassa Rouvalia. Kun sitten olimme jo maistelleet muutaman oluen, kysäisin Rouvalilta, että mistäs sinä olet kotoisin. Lahesta, totesi hän. Vastasin, että sama täällä. - Kävitkö sinäkin ne kuuluisat Lahden musiikkiluokat? - Kyllä. - Kuka oli musiikin opettajasi?, utelin. - Entinen läänintaiteilija Paavo Kiiski ja kun hän jäi eläkkeelle opettajaksi vaihtui Terhi Hilden. Maailma on millin kokoinen, mietin. Pitkäaikainen musiikkiluokkien opettaja ja Laulupuu-kuoron johtaja Terhi Hilden sattui olemaan minun luokkatoverini. Yhtäkkiä olimmekin saman koulun kasvatteja. Santtu-Matiaksessa näkyi ulospäin hyvin maan pinnalla elävä perheellinen nuori mies, joka olisi ikänsä puolesta voinut olla lapseni. Tulin hyvin toimeen hänen kanssaan tai ainakin minusta tuntui siltä. Hän oli huumorintajuinen eikä häntä piinannut lainkaan minkäänlainen ammatilla hifistely tai hienostelu. Hän oli nimensä mukaisesti Tamperetalon kansikuvapojaksi sopiva, olihan hän saanut nostettua paikan nuoren yleisön kävijämääränkin kasvuun. Ehkä elämäni paras lehtijuttu, jonka editoi Aleksis Salusjärvi ja julkaistiin Nuoren Voiman sivuilla Apinalaatikossa. Innostuin kurssista myös siksi, että se sitoutui julkaisemaan kaikki tehdyt artikkelit ja niitä myös näytettiin netissä liki 2 vuotta. Kurssin vetäjät antoivat jutuista palautetta jo ennen julkaisua niiden tekijöillle, mikä oli myös tärkeää. Kurssi antoi uskoa, että lehtiä ja artikkeleita vielä tehdään ja julkaistaan, vaikka tämä päivä näyttää jo toisenlaiselta.