MAISEMA ENNEN SADETTA  pientä analyysia

( Ilmaisia kuvia aiheesta RahulPandit )                                                                                                                                                              

Kävin joskus pari vuotta sitten yhden Tommi Parkon kirjoituskurssin ja tässä yksi tehtävä, jossa piti analysoida hiukan valitsemansa runoilijan runoutta. Tämä on nopeasti tehty tehtävä.
Runoilija Harri Hertellin kirjasta Maisema ennen sadetta, (2016. Kustantaja:Sammakko) pidin kovasti.

 

 

Harri Hertell:

Maisema ennen sadetta

Olen lukenut Hertellin kirjaa Maisema ennen sadetta.

Halusin ottaa kirjan, josta tajuan jotain, että pystyn analysoimaan kerrontaa.

Siinä on henkilö, joka tekee ja kokee.

Ihanan rauhallinen ja levollista kerrontaa sisältävä teos.

jossa yksinäisyyttä ja/tai rakastetun ikävää kuvataan esimerkiksi seuraavanlaisesti

Kuin tuuli

olen mykkä

ilman kosketusta

narisee metsä

Keinu narisee kuin pilkaten

miksei tyttöni tule?

Kun lukee teosta pidemmälle, huomaa, että yksinäisyys on

lapsen odotusta, puoliso odottaa esikoista. Ehkä lapsen odotus

on sen verran erikoinen ajanjakso, että se herättää molemmissa

vanhemmissa esimerkiksi pelkoa ja iloa. 

Minä-muotoinen kertoja tässä runossa.

Seuraavassa runossa on käytetty fragmentarisuutta:

Tämä ihana

viettelevä pakko

etten enää koskaan

ja juuri sen takia

vastustamatonta.

Kirja on täynnä toinen toistaan rauhaisampia kuvia tästä hetkestä.

Simultaanisuutta.

Tälle polulle

on helppo kuvitella mitä vain:

hevoset

käärmeet

itkuiset lapset.

En vielä haluaisi

kääntyä takaisin.

Riimiä kirjassa käytetään tosi vähän eivätkä ne liitä toisiinsa ainakaan 

kovin paljon mitään, mikä ei jo kuuluisi yhteen. Sinänsä yllätyksetöntä,

mutta yksi riimiruno sopii kokoelman tunnelmaan mainiosti.

Kerronta pyörii nykyhetkessä, jossa vaihtelevat kesä, syksy ja talvi.

Tule

tule vaan

älä pelkää tulevaa

mennään tanssimaan

alle kuun katsomaan

mitä yö on valmis antamaan!

Assosiatiivista kerrontaa edustaa esimerkiksi seuraava runo:

Kesä kaupungissa

ja loputtomat tietyömaat

ulkopuolella motarilla

asvaltti kiiltävää

uutta

ei merkitystä minne menemme

tästä eteenpäin

on aina kiire.

Tunnelma on hieman pettynyt

ja vietetään kesää myös kaupungissa, jossa

mieleen tulevat jatkuvat Helsingin tietyömaat.

Välinpitämättömyyden tuntu ja lapsiarjessa

aina kiire.

Edellinen runo tarjoaa täysin erilaisen kuvan kuin

esimerkiksi seuraava:

Valoa ei riitä enää riitä

kovin pitkäksi aikaa

paljasta maisemaa

kalpeita sääriä

hauraan kaislikon soittaessa

minut terveeksi

en kaipaa

kuin lattialla päriseviä

pyöreitä kasvoja.

Runoissa on vähän ellipsiä, mutta kuten sanottu

tänä aikana, kun kaiken voi tehdä etänä

onkin mukavaa ainakin haaveilla olevansa kesämökillä

ja ladata akkunsa täyteen.

Seuraavissa pysäytetty hetki, ja etenkin alemmassa runossa on

toisiinsa kuulumattomia asioita : katsella katoavia saaria meissä jokaisessa.

metafora.

Saari tyhjä

täynnä syksyä

sudenkorennot kuolleet

kivien

kantojen päälle

kukin sijoilleen.

---

On ylevää

puhua linnuista

katsella katoavia saaria

meissä jokaisessa.

Kuvallista aforistista kerrontaa on myös seuraavassa:

Olut maistuu hylätyltä kylältä

ilta hitaalta hukkumiselta

Runoissa toistuu jatkuvasti luonto ja vuodenajat: kesä ja syksy ja pikkuhiljaa valmistaudutaan talveen. Kirjassa käytetään kuten jo olen aiemmin kertonut vertauksia, kuvia, mutta myös metaforia.

Kahvi kuivuu kuppiin

maisemaksi

jossa yksinäiset vuoret.

Haluaisin vaeltaa siellä.

Seuraavassa on personifikaatio tai kokevan henkilön tunnetta kuvaa ranta, jota aallot hyväilevät...runossa on myös assosiatiivisuutta

Ranta kieltää nauttivansa 

aaltojen pehmeistä kosketuksista

laiturin narinan 

hiipivästä mielihyvästä.

Kertojan tai puhujan ikää voi arvioida kirjassa (jos ei tiedä tekijästä) siitä, että hän on tulossa isäksi, hänellä on appiukko ja vaimo,

Ilman paitaa

jätän hyvästejä nuoruudelle

rikkinäiselle auringolle

Sinä odotat lasta

hylätyn ladon rikkinäisestä ikkunasta

kurkistaa huuhkaja.

 

Kirjassa on tarina, ja henkilöitä kuten äiti, appiukko, mies ja vaimo.

Myös analogista kerrontaa.

Kevät

katselen ylpeänä miten vatsasi kasvaa

jokainen yö

kuu käy taivaalla

vähän suurempana

kunnes kesällä

vatsasi on jo valtava

se näkyy katsomatta

elokuisina iltoina

tunnustelen levottomana kumpua

odotan sadonkorjuuta

kun joku sisälläsi soittaa kylkiluita

kuin ksylofonia

ja minun täytyy katsoa ulos ikkunasta

punaisena nousevaa aurinkoa

pitää sinua kädestä ja kannustaa

kohti nälkäänsä huutavaa syksyä

myrskyä

joka heiluttaa puita

molemmin puolin taloa

--------

Lapsi sylissä

ei tahdo yltää äitinsä rinnalle

olen tässä

kaiken välissä

katselen kunniapaikalta

hiljaa myhäillen.

Ehkä lavarunoilijana ja Poetry Connectionin perustajana tunnetun helsinkiläisen Harri Hertellin runot puhuttelevat siksi, että ne eivät sisällä mitään kikkailua vaan ovat rauhallisia tulevan ja olevan perheen isän runoja, joissa hän haluaa olla ja on mahdollisimman rehellinen ja kannustaa itseään hyvään; olemaan hyvä mies ja isä lapsilleen, antaa anteeksi myös omalle isälleen tämän mahdolliset ?"virheet".

Hän onkin saanut paljon kehuja juuri siksi, että on aukaissut tietynlaisen miespuhujuuden Suomen runomarkkinoilla: hän uskaltaa olla aidosti isä ja mies, joka rakastaa perhettään.

Sellainen moni muukin mies on, mutta Hertell tekee sen avoimesti rja julkisesti runojensa kautta, jotka eivät sisällä mitään temppuja. Hänen myöhempi tuotantonsa ottaa enemmän kantaa maailmantilanteisiin, rasismiin, mutta puhuu myös pienen ihmisen mahdollisuudesta tehdä asioita hyvin tai pitäisikö sanoa, että kannustaa siihen ainakin omalla esimerkillään. Itse hän ei sano olevansa hyvä isä, mutta pyrkii siihen.

Päivi Lappalainen

 Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf

Päivi Lappalaisen Villikon vauhtivuodet liftaten -kirjasta

 

 

Juice Leskinen, Sielun veljet ja SIG-yhtye poimivat nuoren liftari-Päivin keikkabussiensa kyytiin

 

Päivi Lappalainen liftasi 17–20 -vuotiaana festareille ja keikoille. Lappalainen kirjoitti matkoistaan kesällä julkaistun omakustannekirjan. 

Oli kesäyö 1980-luvulla. Kaksi nuorta naista seisoi peukalot pystyssä tien laidassa. Pimeydestä lähestyi bussi, pysähtyi  ja otti liftarit kyytiin. Se oli SIG-yhtyeen keikkabussi. Matka jatkui. Jossain vaiheessa kaikki nukahtivat. Myös kuski. 

Toinen tarinan nuorista naisista on Päivi Lappalainen. Lappalainen kirjoitti nuoruusvuosiensa liftausmatkat kirjaksi. Omakustanne Villikon vauhtivuodet liftaten julkaistiin kesällä 2020.  

– Halusin tallentaa lapsilleni ja jälkipolville hauskat muistot, sanoo tuore mummi. 

Hyvinkääläinen Marko Suomi haastatteli Päivi Lappalaista musiikista, liftaamisesta ja Villikon vauhtivuodet lifatten-kirjan teosta. Podcast nauhoitettiin elävän yleisön edessä Hyvinkään pääkirjastossa 10.10.2020.

Lappalainen esitteli kirjaansa ja kertoi kirjoittamisestaan Hyvinkään kirjastossa Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10. lokakuuta. Tilaisuudesta otetusta kuvasta katsoo suosituksen mukaisesti maskiin pukeutunut Lappalainen. 

– Kirjan julkistamistilaisuutta en kesällä järjestänyt. Kun kukaan ei halunnut siihen osallistua koronan vuoksi. 

Päivätyökseen ruokapalveluvastaavana toimiva Lappalainen on kirjoittamisen moniosaaja: runokirjoja, sanoituksia, lehtijuttuja ja pienoisromaani. 

– Kirjoituskurssilla ohjaaja sanoi, että keskity johonkin lajiin. Mutta, kun en pysty! Kaikki kirjoittaminen kiinnostaa. 

 

Lifttaustarinakilpailu

 

Lappalainen ideoi myös matka- ja liftaustarinakisan. Kilpailuun tuli sopivasti osallistujia. Voittajat julkaistaan syyskuussa 2021. Palkintotilaisuus järjestetään Hyvinkään pääkirjastossa Alakulttuuripäivänä 4.9.2021 klo 13.30 alkaen.

Alakulttuuripäivä on Perttu Häkkisen säätiön perustama marginaalitaidetta kunnioittava uusi, toivottavasti perinteeksi muodustuva päivä. Lappalainen on kisan päävastaava. Kilpailun takana on tarina-ryhmä, jonka tuomaristoon kuuluu myös toimittaja Ulla Veirto ja Kirjoittajayhdistys Paltta ry:n pj Kirsi Komulainen. Siihen sai vapaasti osallistua 30.10.2020–30.6.2021 välisenä aikana fakta- ja/tai fiktiotarinalla tai -runolla.

Liftausreissuilla syntyi romansseja.

 

Moottoritie oli kuuma

 

Nuoruuttaan Lappalainen eli 1980-luvun alkupuolen Suomessa. Radioissa soi Nuorten sävellahja.  Neuvostovalmisteinen Lada oli suosittu auto. ”Lujaa laatua Lada” mainosti mainostarra. MicMac-farkut löytyivät lähes jokaisen nuoren vaatekaapista. Tytöt kirjoittivat salaisuuksiaan teinikalentereihin. Ja liftaaminen oli nuorisolle ilmainen ja yleinen tapa liikkua. 

Pelle Miljoona lauloi: ”Moottori tie on kuuma”. Ja sitä se Lappalaiselle ystävineen oli. Ystävykset nostivat peukalon pystyyn tien laidassa ja antoivat tien viedä. Matka oli seikkailu. Kerran kyytiin poimi Sielun veljet -bändi. 

Matkalla Nastolaan, Juice Leskisen ja bändinsä keikalle, kohdalle pysähtyi bändin keikka-auto, joka otti liftarit kyytiin. Keikka kului eturivissä bändin mukana moniäänisesti laulaen. Keikan päätteeksi Leskinen kehui Lappalaisen ja ystävänsä laulua. Ja toivotti hyvää kotimatkaa koko yleisölle.  

– Mieleen on jäänyt eräs kyydin tarjonnut nuori yrittäjämies. Hän oli konkurssin partaalla. Mutta tarjosi silti vastusteluistamme huolimatta kahvit ja sämpylät huoltoasemalla. 

Pelottavin kokemus oli, kun kuski oli juonut kaljaa ja ottanut lääkkeitä. Liftarit huomasivat kuskin kunnon liian myöhään. Matka päättyi, kun poliisi pysäytti oudosti liikkuneen auton.

Kesäisin tie vei festareille ympäri Suomea. Tutuksi Lappalaiselle tulivat muun muassa Provinssirock, Saapasjalkarock  ja Kuusrock, mutta myös legendaariset Tuuliajolla-kiertueet. 

– Festareista muistuu aina kesä, iloinen mieli ja mielen vapaus. 

Lappalainen näki festareilla ja keikoilla sen ajan nimekkäimmät bändit Eppu Normaalin, Hassisen koneen, SIG:in, Popedan sekä J. Karjalaisen, Juice Leskisen ja Pelle Miljoonan bändeineen. 

 

Tulevaisuuden suunnitelmat?

 

Tällä hetkellä Lappalainen käy päivätyössään, tekee runoja, sanoituksia, sävellyksiä  ja lehtijuttuja. Nauttii mummina olemisesta. Ensimmäinen lapsenlapsi syntyi lokakuussa 2020. 

-Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu luonnollisesti kirjoittaminen, oman kielen kehittäminen ja säveltäminen, koska pääsin kolmen parhaan joukkoon Elias Patrikaisen järjestämässä sävellyskilpailussa 2020. En lähde liikaa rajaamaan.

Miten alun liftausmatka päättyi? Onnellisesti. Kaikki heräsivät törmäykseen. Bussi oli osunut sillan kaiteeseen. Bussi ja matkustajat olivat kunnossa. Matka jatkui aamuyössä. 

 

Nämä Lappalainen muistaa 80-luvulta: 

∙ Ruoka? Reissumies-leipä, Olympia-sulatejuusto, Trip-mehu 

∙ Vaate? Levi’s-farkut, ukko-paita, liivi 

∙ Biisi? "Miksi taivas on vain pienille enkeleille" SIG, ”Yö” Popeda, “ Nescio” The Nits 

∙ Muusikko? Juice Leskinen, Yari 

∙ Esine? Suomen maantiekartta, uimapuku, elektroninen kirjoituskone 

Kuka? 

Päivi Lappalainen, 57 

Ruokapalveluvastaava, runoilija, kirjailija, freelancer-toimittaja 

Mikä? 

Kirja ”Villikon vauhtivuodet liftaten” 

Vastuullinen kustantaja: Päivi Lappalainen 

Valmistaja: Bookea.fi, painettu EU:ssa, 2020 

 

Teksti: Sari Ruuskanen 2020

 

 

Kirja- arvio: Pikku-Peikon Rusettipuumetsä

https://www.ukir.info/kirja-elias/kirja-arviot-2021/8-7-2021-pikku-peikon-rusettipuu/

8.7.2021 Pikku-Peikon Rusettipuumetsä – Ulla Welin Ulla Welin: Pikku-Peikon Rusettipuumetsä Neirol-kustannus Kirjan kuvitus: Britta Munsterhjelm Sidottu, kovakantinen, 64 s. Ilmestynyt elokuussa 2020. ISBN 978-952-7405-03-1 

 

Pikku-Peikon Rusettipuumetsä 

Sain jo aikaa sitten Ulla Weliniltä hänen jälkipolville kirjoittamansa lorukirjan nimeltään Pikku-Peikon Rusettipuumetsä. Hän on julkaissut aiemmin muun muassa historiikkeja, romaaneja ja 16 runokirjaa. 

Minun äitini ei lukenut satuja eikä loruja lapsilleen, vaikka olikin kovin perinteinen ja pullantuoksuinen, sen sijaan hoitajani Irja luki joskus minulle Hannua ja Kerttua. Ei tullut lapsena tutuksi Kirsi Kunnas tai Ilpo Tiihonen, joita taas kirjailija Welin kertoo ihailleensa. 

Welinin 2020 julkaistu lorukirja avaa yhteiskunnan, jossa seikkailevat hyvikset, pahikset, peikot, prinsessat ja eläimet. Se alkaa runolla tarhaan lähdöstä, kun kengät eivät löydä oikeisiin jalkoihin. Aikuisilla on joka-aamuinen kiire, mutta lapsi ehtii tutkia matkan varrella ympäristöään: 

- Katso äiti lehtiä noita, nehän ovat kuin kultakolikoita! 

Kirjan rusettipuumetsä sijaitsee silmäluomien takana, kahden korvan välissä, jossa on linna. Linnassa kahdeksan prinsessaa ja prinssiä: satumaa, joka sisältää noidat, sammakot, ahneet, lierot, keijut ja menninkäiset. Sille löytynee elämässä vertailukohtia. 

 Prinsessat syövät pizzaa ja kapinoivat. Aloittelevien prinsessojen on hankala sopeutua monien etikettien maailmaan. Nämä prinsessat eivät hae tyttöydelleen pelkkää pönkitystä, vaan kokeilevat rohkeasti rajojaan riehumalla, jalkaa polkemalla ja kiipeilemällä puuhun. Viimein prinsessat pääsevät myös tanssiaisiin, jossa yksi neitosista lahjoittaa tanssikavaljeerilleen hiuskiehkuran muistoksi. Tätä tanssikaveri, joka on hovipoika, säilyttää medaljonkinaan koko elämänsä. Näin eri yhteiskuntaluokat kohtaavat. 

Draamaa riittää, kun peikko varastaa linnan kauhan, niin noita taikoo sen madoksi ja sen jälkeen vielä koivuksi. Tästäpä peikko suuttuu ja viimein noita murtaa taian: 

 - murluu murluu, taika takaisin tuu. Mikä on nyt puu, se olkoon kauha. Ja siitä seuraa oikea rauha. 

 Taiston jälkeen peikko saa idean ripustaa kaikista prinsessojen pihalle tippuneista lettinauhoista rusettipuumetsän. Siitäpä oiva nimi kirjalle, joka sisältää loruja, riimirunoja, mutta myös muutaman Kalevalamittaisen säkeen. Monet lorut taipuvat myös lauluiksi. (Toiveenani on saada säveltää ainakin yksi.) 

 Teos on kepeä ja helppo lukea; omistettu jälkipolville, kuten iso-iso-mummo Welin kirjan omistuskirjoituksella kertoo. Kirjan kuvat ovat Britta Munsterhjelmin, ja kirjailijan kasvokuva Teija Loposen ottama. Kustantaja: Neirol-kustannus. 

Tutustuin teosta lukiessa myös hiukan Kaarina Helakisan ja Marjatta Kurenniemen tuotantoon ja koin yhtäläisyyttä vain hiukan aihepiireissä ja siinä, että tekstit ovat pääasiassa loruja. 

 - Kirjan syvin idea on siinä, että minusta tämän päivän puhekieli on karmeaa suomen, englannin ja tietokonekielen sekoitusta. Uskon, että kun lapselle luetaan loruja ja riimejä, hänelle jää takaraivoon suomen kielen rytmi ja moninaisuus. Tärkeää myös se, että kielellä voi leikkiä ja siinä on huumoria. Tämän päivän arkikieli on niin tosikkoa, että hirvittää, avautuu Ulla Welin. 

 En muista oikein yhtään tunnettua lorua, jota minulle olisi lapsena luettu. En valita, sillä meillä laulettiin ja tanssittiin. Isä souvatteli ennen nukkumaanmenoa minua: "aa tuutilullaa annapa pissin tulla ja jos sieltä tulloo kakkaakkii nii anna sennii tulla!" 

 Kiitos tästä lahjakirjasta Ulla Welin. Hyviä lukuhetkiä niille sadoille, jotka toivottavasti tämän luettuaan ryntäävät kirjastoon tai tilaamaan kirjan. 

P.s paketoin teosta lapsenlapselleni Aleksanderille syntymäpäiviä odotellen. 

Teksti:  Päivi Lappalainen