MAISEMA ENNEN SADETTA  pientä analyysia

( Ilmaisia kuvia aiheesta RahulPandit )                                                                                                                                                              

Kävin joskus pari vuotta sitten yhden Tommi Parkon kirjoituskurssin ja tässä yksi tehtävä, jossa piti analysoida hiukan valitsemansa runoilijan runoutta. Tämä on nopeasti tehty tehtävä.
Runoilija Harri Hertellin kirjasta Maisema ennen sadetta, (2016. Kustantaja:Sammakko) pidin kovasti.

 

 

Harri Hertell:

Maisema ennen sadetta

Olen lukenut Hertellin kirjaa Maisema ennen sadetta.

Halusin ottaa kirjan, josta tajuan jotain, että pystyn analysoimaan kerrontaa.

Siinä on henkilö, joka tekee ja kokee.

Ihanan rauhallinen ja levollista kerrontaa sisältävä teos.

jossa yksinäisyyttä ja/tai rakastetun ikävää kuvataan esimerkiksi seuraavanlaisesti

Kuin tuuli

olen mykkä

ilman kosketusta

narisee metsä

Keinu narisee kuin pilkaten

miksei tyttöni tule?

Kun lukee teosta pidemmälle, huomaa, että yksinäisyys on

lapsen odotusta, puoliso odottaa esikoista. Ehkä lapsen odotus

on sen verran erikoinen ajanjakso, että se herättää molemmissa

vanhemmissa esimerkiksi pelkoa ja iloa. 

Minä-muotoinen kertoja tässä runossa.

Seuraavassa runossa on käytetty fragmentarisuutta:

Tämä ihana

viettelevä pakko

etten enää koskaan

ja juuri sen takia

vastustamatonta.

Kirja on täynnä toinen toistaan rauhaisampia kuvia tästä hetkestä.

Simultaanisuutta.

Tälle polulle

on helppo kuvitella mitä vain:

hevoset

käärmeet

itkuiset lapset.

En vielä haluaisi

kääntyä takaisin.

Riimiä kirjassa käytetään tosi vähän eivätkä ne liitä toisiinsa ainakaan 

kovin paljon mitään, mikä ei jo kuuluisi yhteen. Sinänsä yllätyksetöntä,

mutta yksi riimiruno sopii kokoelman tunnelmaan mainiosti.

Kerronta pyörii nykyhetkessä, jossa vaihtelevat kesä, syksy ja talvi.

Tule

tule vaan

älä pelkää tulevaa

mennään tanssimaan

alle kuun katsomaan

mitä yö on valmis antamaan!

Assosiatiivista kerrontaa edustaa esimerkiksi seuraava runo:

Kesä kaupungissa

ja loputtomat tietyömaat

ulkopuolella motarilla

asvaltti kiiltävää

uutta

ei merkitystä minne menemme

tästä eteenpäin

on aina kiire.

Tunnelma on hieman pettynyt

ja vietetään kesää myös kaupungissa, jossa

mieleen tulevat jatkuvat Helsingin tietyömaat.

Välinpitämättömyyden tuntu ja lapsiarjessa

aina kiire.

Edellinen runo tarjoaa täysin erilaisen kuvan kuin

esimerkiksi seuraava:

Valoa ei riitä enää riitä

kovin pitkäksi aikaa

paljasta maisemaa

kalpeita sääriä

hauraan kaislikon soittaessa

minut terveeksi

en kaipaa

kuin lattialla päriseviä

pyöreitä kasvoja.

Runoissa on vähän ellipsiä, mutta kuten sanottu

tänä aikana, kun kaiken voi tehdä etänä

onkin mukavaa ainakin haaveilla olevansa kesämökillä

ja ladata akkunsa täyteen.

Seuraavissa pysäytetty hetki, ja etenkin alemmassa runossa on

toisiinsa kuulumattomia asioita : katsella katoavia saaria meissä jokaisessa.

metafora.

Saari tyhjä

täynnä syksyä

sudenkorennot kuolleet

kivien

kantojen päälle

kukin sijoilleen.

---

On ylevää

puhua linnuista

katsella katoavia saaria

meissä jokaisessa.

Kuvallista aforistista kerrontaa on myös seuraavassa:

Olut maistuu hylätyltä kylältä

ilta hitaalta hukkumiselta

Runoissa toistuu jatkuvasti luonto ja vuodenajat: kesä ja syksy ja pikkuhiljaa valmistaudutaan talveen. Kirjassa käytetään kuten jo olen aiemmin kertonut vertauksia, kuvia, mutta myös metaforia.

Kahvi kuivuu kuppiin

maisemaksi

jossa yksinäiset vuoret.

Haluaisin vaeltaa siellä.

Seuraavassa on personifikaatio tai kokevan henkilön tunnetta kuvaa ranta, jota aallot hyväilevät...runossa on myös assosiatiivisuutta

Ranta kieltää nauttivansa 

aaltojen pehmeistä kosketuksista

laiturin narinan 

hiipivästä mielihyvästä.

Kertojan tai puhujan ikää voi arvioida kirjassa (jos ei tiedä tekijästä) siitä, että hän on tulossa isäksi, hänellä on appiukko ja vaimo,

Ilman paitaa

jätän hyvästejä nuoruudelle

rikkinäiselle auringolle

Sinä odotat lasta

hylätyn ladon rikkinäisestä ikkunasta

kurkistaa huuhkaja.

 

Kirjassa on tarina, ja henkilöitä kuten äiti, appiukko, mies ja vaimo.

Myös analogista kerrontaa.

Kevät

katselen ylpeänä miten vatsasi kasvaa

jokainen yö

kuu käy taivaalla

vähän suurempana

kunnes kesällä

vatsasi on jo valtava

se näkyy katsomatta

elokuisina iltoina

tunnustelen levottomana kumpua

odotan sadonkorjuuta

kun joku sisälläsi soittaa kylkiluita

kuin ksylofonia

ja minun täytyy katsoa ulos ikkunasta

punaisena nousevaa aurinkoa

pitää sinua kädestä ja kannustaa

kohti nälkäänsä huutavaa syksyä

myrskyä

joka heiluttaa puita

molemmin puolin taloa

--------

Lapsi sylissä

ei tahdo yltää äitinsä rinnalle

olen tässä

kaiken välissä

katselen kunniapaikalta

hiljaa myhäillen.

Ehkä lavarunoilijana ja Poetry Connectionin perustajana tunnetun helsinkiläisen Harri Hertellin runot puhuttelevat siksi, että ne eivät sisällä mitään kikkailua vaan ovat rauhallisia tulevan ja olevan perheen isän runoja, joissa hän haluaa olla ja on mahdollisimman rehellinen ja kannustaa itseään hyvään; olemaan hyvä mies ja isä lapsilleen, antaa anteeksi myös omalle isälleen tämän mahdolliset ?"virheet".

Hän onkin saanut paljon kehuja juuri siksi, että on aukaissut tietynlaisen miespuhujuuden Suomen runomarkkinoilla: hän uskaltaa olla aidosti isä ja mies, joka rakastaa perhettään.

Sellainen moni muukin mies on, mutta Hertell tekee sen avoimesti rja julkisesti runojensa kautta, jotka eivät sisällä mitään temppuja. Hänen myöhempi tuotantonsa ottaa enemmän kantaa maailmantilanteisiin, rasismiin, mutta puhuu myös pienen ihmisen mahdollisuudesta tehdä asioita hyvin tai pitäisikö sanoa, että kannustaa siihen ainakin omalla esimerkillään. Itse hän ei sano olevansa hyvä isä, mutta pyrkii siihen.

Päivi Lappalainen